Siirry pääsisältöön
17 marraskuuta 2017
Lehdistötiedotteet

124 ideaa terveemmän Itämeren puolesta

124 ideaa terveemmän Itämeren puolesta

Ålandsbankenin Itämeriprojekti vastaanotti tänä vuonna yhteensä mahtavat 124 Itämereen keskittyvää hakemusta. Näistä hakemuksista tuomaristo on nyt valinnut 12 projektia, jotka etenevät 17. marraskuuta käynnistyvään julkiseen äänestykseen.

Vuodesta 2015 toimineen Itämeriprojektin avulla Ålandsbanken haluaa mahdollistaa Itämeren tilaa parantavien hankkeiden toteuttamisen. Niin yksityishenkilöt, koululuokat kuin organisaatiotkin ovat voineet hakea rahoitusta Itämeriprojektilta. Itämeriprojektissa on viisi eri kategoriaa ja tänä vuonna oli ensimmäistä kertaa mukana kategoria digitaalisille innovaatioille, jonka tuomaristossa muun muassa Peliyhtiö Supercellin toimitusjohtaja Ilkka Paananen ja Skypen perustaja Niklas Zennström. Kyseiseen kategoriaan saimme lähes kaksikymmentä hakemusta, joista kaksi parasta etenevät yleisöäänestykseen. Hakuaika päättyi 30. syyskuuta ja Itämeriprojektiin tuli hakemuksia Suomesta ja Ruotsista

- Hakemusten karsiminen oli haastavaa, sillä projektit olivat erittäin korkeatasoisia ja Itämeren hyvinvoinnin kannalta tärkeitä, kertoo Anne-Maria Salonius, Ålandsbankenin Suomen liiketoiminta-alueen johtaja ja Itämeriprojektin tuomariston puheenjohtaja.

Nyt tarvitsemme yleisön apua!

Asiantuntijoista koostuva tuomaristo on nyt käynyt kaikki hakemukset läpi ja valinnut 12 projektia yleisöäänestykseen.

Tutustu finalisteihin ja äänestä omaa suosikkiasi 17.12.2017 mennessä osoitteessa
www.balticseaproject.org/fi/2017

Yleisöäänestyksessä eniten ääniä keränneistä hankkeista tuomaristo valitsee lopulliset voittajat. Projekteille jaetaan jopa 400 000 euroa rahoituksena tai asiantuntija-apuna. Keväällä 2018 tulemme järjestämään tilaisuuden, jossa parhaat hankkeet Itämeren hyväksi esitellään ja palkitaan.

 

Lisätietoja antaa:

Anne-Maria Salonius, Suomen liiketoiminta-alueen johtaja
Puh +358 40 733 1106

 

Itämeriprojekti Ympäristöprojektien tukeminen on ollut osa Ålandsbankenin toimintaa jo vuodesta 1997. Tähän mennessä olemme tukeneet niin pienten kuin suurtenkin organisaatioiden tärkeää työtä 1.600.000 eurolla. Luontotilimme ovat olleet tärkeässä osassa ympäristötyön mahdollistamisessa. Vuosittain pankki on lahjoittanut luonnonsuojeluun omista varoistaan summan, joka vastaa jopa 0,2 % Luontotileillä olevista talletuksista. Itämeriprojekti toimii terveemmän meren puolesta rahoittamalla hyviä ideoita ja lisäämällä tietoutta Itämeren tilasta. http://www.balticseaproject.org/fi

Ålandsbanken Abp Ålandsbanken perustettiin vuonna 1919, ja se on ollut listattuna Helsingin pörssissä vuodesta 1942 asti. Ålandsbanken luo arvoa henkilökohtaista palvelua arvostaville yksityis- ja yritysasiakkaille tarjoamalla suuren pankin palvelutarjonnan sekä pienen pankin huolenpidon ja terveen järjenkäytön. Konsernin palveluksessa työskentelee noin 700 henkilöä Ahvenanmaan, Manner-Suomen ja Ruotsin konttoreissa. Ålandsbanken-konsernin taseen loppusumma on 5,1 miljardia euroa. www.alandsbanken.fi

  • Ålandsbanken Abp
    Lehdistötiedotteet
    17.11.2017
    Lataa pdf