01 syyskuuta 2020
Suomi

Tarmokkaasti, Pohjanmaan yrittäjien tapaan

Landsbanken asa backman vasa

Ei ole sattumaa, että Private Banker Åsa Backman on ansainnut Pohjanmaan yrittäjien luottamuksen. Hän on nimittäin heidän peilikuvansa. Åsalla on jalat maassa ja hän näkee mahdollisuuksia kaikessa – ja asiat tehdään tänään eikä huomenna. Sen lisäksi hänellä on keino, jolla saada päivä käyntiin.

Åsa Backmanin ansioluettelo on epäilemättä paljastavaa luettavaa, ja sen punainen lanka on rohkeus lähteä tuntemattomille vesille. Mielenkiintoista sinänsä, että juuri vesi ja lanka ovat tärkeitä elementtejä hänen henkilökohtaisessa kehityksessään.

Åsa varttui Mustasaaren saaristossa, Björkössä, vajaa 40 kilometriä Vaasasta luoteeseen. Björköbyssä oli siihen aikaan oma koulu, kauppa ja pankki.

– Elimme jokseenkin eristyksissä, mutta monin tavoin idyllisesti. Äitini isä Leander Wiik oli kalastaja ja isäni isä Karl Backman oli veneenveistäjä, joten tunnen voimakkaan yhteyden saaristolaiselämään ja mereen, kertoo Åsa.

Pienelle tytölle oli eduksi, että isoisä oli veneenveistäjä: Karl nikkaroi ripeästi niin nukkekoteja kuin kehtoja lastenlastensa nukeille.

– Rakennelmat eivät kuitenkaan olleet vaatimattomia vaan nukkekodit olivat huolella ja tarkkuudella koristeltuja. Hän oli hyvin luova.

”Työni yksi parhaita puolia on mielenkiintoisten ihmisten tapaamisen lisäksi se, että voin miettiä uusia malleja työn tekoon.”

Ei siis ole yllättävää, että Åsa tunsi suurta vetoa luovuuteen. Käytyään Vaasa Övningsskolan lukion kuvataiteenlinjan hän jatkoi Turkuun opiskellakseen vaatesuunnittelua. Opinnot veivät hänet niin Tukholmaan kuin Pariisiin. Tukholmassa hän harjoitteli vaateyhtiö Rodebjerilla designassistenttina Carin Rodebjerille ja Pariisissa hän ompeli vaatteita ruotsalaiselle designerille Anika Skärströmille.

Åsa teki tärkeän oivalluksen seurattuaan läheltä kumpaakin naisyritysjohtajaa ja heidän töitään. Mikäli hän itse jonain päivänä perustaisi oman yrityksen, tulisi hänen ehdottomasti oppia kuinka yritystä johdetaan menestyksekkäästi.

Siten hänen elämänpolkunsa seuraava pysäkki oli päätetty, ja oli aika aloittaa yrittäjän ja yritysjohdon opinnot ruotsinkielisessä kauppakorkeakoulussa.

– Oli todella hyvä, että valitsin kyseisen suuntautumisen. Löysin sen, mihin halusin panostaa ja samalla oivalsin, etten halunnut tulevaisuudessa työskennellä muotoilun parissa. Siitä koulutuksesta sai tulla harrastukseni. Minulla on kotona ompeluhuone, jota käytän silloin tällöin. Ompeleminen on hyvää terapiaa.

Oikean pankin valinta

Vuonna 2015 Åsa sai maisterinpaperinsa ja sopivan työn hakeminen tuli ajankohtaiseksi. Hänen intuitionsa sanoi, että pankkiala voisi olla harkitsemisen arvoinen. Mitä pankkia hänen sitten tulisi lähestyä?

– Minua kiinnosti Ålandsbanken ja pankin silloinen konttorinjohtaja Lars Lönnblad oli kotoisin naapurisaareltani Raippaluodosta, joten isäni tunsi hänet ja kuvaili Lassea hyväksi tyypiksi.

Vaasan konttorilla oli myös toinen ”hyvä tyyppi”, joka tuli olemaan avainasemassa Åsan tulevaisuudelle.

– Joel Sunabacka oli lukenut kauppakorkeakoulussa samoja kursseja kuin minä. Emme olleet viettäneet aikaa sen enempää yhdessä, mutta hän ymmärsi, että Vaasan konttori tarvitsi lisävahvistusta ja ylipuhui Lassen antamaan minulle mahdollisuuden.

Joel Sunabacka on sittemmin ottanut ohjakset Lars Lönnbladin jälkeen ja on nyt Åsan esimies. Tittelit tosin tuntuvat jäävän eteisen sateenvarjotelineeseen aamulla töihin tultaessa.

– Olemme iloinen porukka kaiken ikäisiä ihmisiä ja viihdymme toistemme seurassa. Vietämme mielellämme myös vapaaaikaa yhdessä, kertoo Åsa.

Åsa aloitti matkansa Ålandsbankenilla kassalla, jatkoi siitä Premium Bankeriksi ja syksyllä 2017 hänestä tuli Private Banker.

– Olen hyvin tyytyväinen urapolkuuni pankissa, se osoittautui hyväksi sisääntuloväyläksi. Sain hyvin laajan kuvan pankkitoiminnasta ja asiakaskysymyksistä. Tämän lisäksi opin tuntemaan asiakkaamme, ja jo ollessani kassalla aloimme aktiivisemmin ottamaan yhteyttä potentiaalisiin asiakkaisiin. Tämä antoi vuorostaan minulle hyvän tuntemuksen Pohjanmaan monista hienoista yrityksistä.

Ajattele suuresti, panosta ja onnistu

Vaasan tiimin pääkohderyhmänä ovat pohjalaiset yritykset, mikä asettaa myös työtavalle tietyt raamit. Åsa ei oleta yrittäjien irrottautuvan töistään tullakseen pitkän matkan päähän pankkiin, vaan nojautuu proaktiiviseen toimintaan.

Yleensä kuljemme koko Pohjanmaan halki ristiin rastiin tavataksemme asiakkaitamme, mutta tämän kevään aikana olemme joutuneet keksimään uusia työskentelytapoja. Työni parhaita puolia on se, että saan tavata henkilöitä, jotka ovat perustaneet mielenkiintoisia yrityksiä, ja kuulla heidän kertovan elämästään. Tarinoista ilmenee selvästi, että kaiken takana on kovaa työtä. On mukavaa vierailla metsän keskellä yhtiössä, joka osoittautuu olevan alansa markkinajohtaja Euroopassa tai koko maailmassa! Minusta on todella mahtavaa, että he uskaltavat ajatella, panostaa ja onnistua suuresti. Mikä voisikaan olla sen inspiroivampaa?

Työn tekoa ei varsinaisesti hankaloita se, että toimii Ålandsbankenin lähettiläänä.

– Ålandsbanken herättää selvästi uteliaisuutta. Pohjanmaan ja Ahvenanmaan välillä on niin monia yhteyksiä, sukulaissuhteet ovat tiiviitä ja yrittäjähenkisyys on samaa.

Yhteyttä lisää myös Anders Wiklöfin juuret Lepplaxiin ja se, että Stefan Wiklund ja Antti Valkama, herrat pankin menestyksekkäiden asuntorahastojen takana, ovat kotoisin Pietarsaaresta.

– Täällä Pohjanmaalla luotetaan pohjalaisiin, kertoo Åsa.

Vaikeiden asioiden ratkominen

Suuri osa Åsan työstä liittyy yrittäjien tekemän pääoman turvaamiseen rakentamalla sijoitussalkku yritystoiminnan kylkeen.

– Edellisvuosien korkotilanteen takia on ollut haastavaa tarjota matalan riskin sijoituksia, sen sijaan että yrittäjä ottaisi riskejä suurella työllä kerätyillä rahoillaan. Koen kuitenkin, että asiakkaamme ovat arvostaneet ehdotuksiamme, kuinka riskejä voidaan jakaa järkevällä tavalla.

Sukupolvenvaihdosten suunnittelu on toinen tärkeä asia, jota pohditaan asiakkaiden kanssa.

– Ennemmin tai myöhemmin yrittäjän on otettava kantaa niihin kysymyksiin, ja teemme asiakkaidemme kanssa paljon töitä löytääksemme parhaat ratkaisut. Sukupolvenvaihdos on monen mielestä vaikea ja hankala aihe, yhtiöhän on usein yrittäjän vauva. Siksi monet arvostavatkin suuresti, kun voimme auttaa heitä jäsentämään ajatuksia, jotta he pääsevät askeleen eteenpäin.

"Ålandsbanken herättää selvästi uteliaisuutta. Pohjanmaan ja Ahvenanmaan välillä on niin monia yhteyksiä, sukulaissuhteet ovat tiiviitä ja yrittäjähenkisyys on samaa.”

Åsan työssä on paljon yhtäläisyyksiä hänen taustaansa vaatesuunnittelijana; nimittäin yksilöllisten ratkaisujen räätälöinti asiakkaiden haasteisiin.

– Kuultuaan taustastani, on monen mielestä outoa, että olen päätynyt pankkialalle. Totuus on kuitenkin se, että pankkiirin työ on mahdollista tehdä juuri niin luovasti kuin haluaa. Työni yksi parhaita puolia on mielenkiintoisten ihmisten tapaamisen lisäksi se, että voin miettiä uusia malleja työntekoon. On nähtävä kaikki olemassa olevat mahdollisuudet.

On sanomattakin selvää, että Åsan päivät ovat pitkiä ja hektisiä. Se ei kuitenkaan näytä vaivaavan häntä. Hänellä on nimittäin oma keino, jolla hän käynnistää jokaisen päivänsä lennokkaasti.

– En juo kahvia enkä teetä, mutta sen sijaan juon lasillisen kylmää kaakaota joka aamu. Se on paras tapa herätä.

Teksti Jocke Enegren Kuva Esa Siltaloppi ja Adobe Stock

Tervetuloa pankkiin joka arvostaa sinua ja ympäristöä!