Kilpailuvaisto herää

Anders Wiklöfistä, pankin suurimmasta osakkeenomistajasta, on olemassa tunnettu ja nyt jo melko kulunut anekdootti: Kun nuori Wiklöf anoi lainaa Ålandsbankenista, hän sai kylmää kättä seuraavin perustein: Kukaan ei osta Mersua! Nöyryytetty Wiklöf seisoi pankin ulkopuolella hampaitaan kiristellen.

–  Silmään nousi kyllä pieni kyynel ja silloin ajattelin kuten Anders Wall, jonka isän karja oli myyty Upsalan torilla: Minä kyllä hitto vie näytän niille, Wiklöf kertoo ilmeisen tyytyväisenä.

Kuka torjui laina-anomuksen? Pankin legendaarinen johtaja Klas Eklund?

– Se olet sinä, joka niin sanot, mutta totta se on. Myöhemmin Eklund osti minulta kaksi Mercedestä ja yhden BMW:n ja meistä tuli oikein hyvät ystävät.

Viha ja raivohan ovat eteenpäin vievä voima, joka ei kuitenkaan ole niin kestävä?

– Ei, mutta minun tapauksessani näin ei ollut. Kilpailuvaistoni heräsi. Koko urani on perustunut kilpailuun, ei raivoon tai vihaan. Olen iloinen ja kiltti, mutta kilpailen ja haluan voittaa.

Nykyisin on varmaan toinenkin syy – se, että kannat aidosti huolta Ahvenanmaasta.

– Kyllä, ja todella, todella paljon. Nykyisin eräät sanovat välittävänsä Ahvenanmaasta, mutta ovat samalla myyneet osakkeitaan Manner-Suomeen. Itse en ole koskaan myynyt osakkeitani sinne, vaan olen ostanut sieltä. Joten jos joku kantaa vastuuta Ahvenanmaan hyvinvoinnista, niin siinä minä olen tehnyt oman osuuteni. Lahjoitan vuosittain useita satoja tuhansia euroja yhteistä hyvää edistäviin tarkoituksiin.

Voisiko tätä vastuuta kuvata rakkaudeksi?

– Kyllä. Voisi sanoa, että se on rakkautta sitä Ahvenanmaata kohtaan, jossa itse vartuin. Kun minulla nyt on mahdollisuus antaa takaisin, haluan tehdä sen.  Tämä rakkaus on erilaista kuin rakkaus naiseen – tämä on rakkautta yhteiskuntaa kohtaan.

100 tarinaa 100 vuoden ajalta

Joakim Enegren
Annika Lundqvistin, Leo Löthmanin ja Teo Tuomisen avustuksella.
Kuva: Tom Wiklund/Ålandstidningen